maanantai 3. elokuuta 2015

Brittiläiset oluet

Shepherd Neame Spitfire Ale


Joskus on mukava maistella viinien vastapainoksi myös oluita. Ja niimpä viikonloppuna piti avata myös pullo englantilaista alea, tarkemmin bitteriä. 

Shephard Neame perustettiin jo vuonna 1698 ja on yksi Englannin vanhimpia panimoita. Panimo valmistaa laadukkaita ja klassisia brittialeja, joita on saanut myös Suomesta jo 1990-luvulta lähtien. Sptifire ale julkaistiin vuonna 1990 muistoksi taistelusta, joka käytiin 50 vuotta aikaisemmin taivaalla Kentin yläpuolella. Olut nimettiin toisessa maailmansodassa käytetyn, legendaarisen Spitfire hävittäjän mukaan. Hyvät lentäjät ja hävittäjät olivat välttämättömiä voittoon. Spitfire on Englannin myydyimpiä pulloaleja ja panimon tunnetuin tuote. 

Olut kaatui reippaasti lasiin, muodostaen kauniin ja kuohkean valkoisen vaahtokukan. Valitettavasti tämä kukka lässähtää varsin nopeasti jättäen lasiin hentoa pitsiä. Itse olut on kirkasta ja väriltään punaisen ruskeaa, manhongin sävyihin taittuvaa. Melkein kuin olisi juuri saanut pintin bitteriä eteensä lontoolaisessa pubissa, muttei aivan. Oma terassi nyt on hieman rauhallisempi paikka, eikä vedä vertoja brittipubien tunnelmaan ja eihän tämä nyt täysi pintti ollutkaan. Lupaava aloitus kuitenkin. 

Tuoksussa on kevyesti humalaa sekä makeita, paahdetun pähkinäisiä ja karamellisia maltaita. Siitä löytyy myös kermaisen toffeisia piirteitä ja häivähdys hedelmäisyyttä. Oluen lämmetessä toffeen ja karamellin aromit tulevat hieman paremmin esiin. Bitterille tyypillinen tuoksu, josta tulee hyvä mieli. 

Kulaus olutta ja ensimmäisenä suuhun ehtii makeahko maltaisuus ja heti perässä miellyttävän kevyt, ruohoinen humalointi. Tuoksun makeat karamelliset ja paahteisen pähkinäiset aromit toistuvat heti kättelyssä myös maun puolella. Siinä on myös kuivaa puumaisuutta ja tuoksun kermaiset toffee aromit ja hento hedelmäisyyskin sieltä hetken kuluttua löytyvät. Siispä mausta löytyy tuoksun aromit ja vähän päälle. Jälkimaussa on hieman katkero humalaa ja lisää sitä kuivaa puumaista, brittialeista usein löytyvää piirrettä. Lämmetessään kermatoffeen maku löytyy helpommin ja voimakkaampana, kuten myös jälkimaun katkerot. Myös keskitäyteläinen ja pehmeä suutuntuma, melko vähäisillä hiilihapoilla on varsin miellyttävä. Tämä ei ole paras, mutta todella hyvä bitter. 

Minkäs teet kun brittipanimoiden oluet tuntuvat maistuvan aina vaan paremmin. Muistan kun ensimmäisellä Lontoon reissullani maistoin pubeissa paikallisia oluita ja naama vääntyi siitä humalan ja katkeroiden määrästä. Ja se reissu menikin sitten aikasempia, hieman kevyempiä tuttavuuksia siemaillen ja brittialet saivat jäädä hanoihinsa. Toinen reissu muutti kaiken, päätin maistaa uudestaan paikallisia tuotoksia ja siitä se kipinä brittialeihin syttyi. Tätä olutta täytyy kyllä ostaa jatkossakin aina silloin tällöin, kun ikävä Brittien saarille iskee.

Kouluarvosana: 8

Jotain pientä infoa:

Oluttyyppi: Ale, bitter
Panimo: Shephard Neame, Kent, Englanti
Maltaat ja humalat: Maltaista ja humaloista en tietoa löytänyt.
Alkoholia: 4,5 %
Pullo: 0,5 l
Hinta: 3,25e Lidl heinäkuussa 2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti