perjantai 10. kesäkuuta 2016

Saksalaiset Riesling-viinit: Deep Roots Riesling Trocken

Deep Roots Riesling Trocken 2015

Jatketaan toisella Drei Winzerin viinillä. Saksalainen Drei Winzer on siis kolmen Rheinhessenin alueen viinintekijän yhteistyöprojekti. Kerroin edellisessä tekstissäni enemmän tästä tuottajasta ja projektin päämääristä. Mikäli et ole vielä edellistä viiniarviotani lukenut, suosittelen vilkaisemaan sen ensin tästä.

Deep Roots -viinit tulevat Saksan suurimman viinialueen, eli Rheinhessenin eteläosista. Deep Roots Riesling Trocken viiniin käytettävät rypäleet kasvoivat Wonnegaun alueen perinteikkäimmillä viinitarhoilla. Nämä tarhat sijaitsevat Flörsheimin, Westhofenin ja Bechtheimin kylien ympäristöissä ja näiden tarhojen sadosta valmistetaan myös alueen hienoimmat viinit.

Rypälemehu käy viiniksi terästankeissa, joissa viini saa levätä käymisen päätyttyä neljän kuukauden ajan ennen pullotusta. Ennen myyntiin laskua viini saa levätä vielä pari kuukautta pulloissa.

Puhtaan vaalean oljenkeltainen väri on kevyesti vihertävä ja tuore.

Rieslingille ominainen tuoksu on raikas ja runsaan hedelmäinen. Siinä on sitrushedelmiä, kuten limeä sekä kypsiä hedelmiä, kuten omenaa, persikkaa ja aprikoosia. Tuoksusta erottuu myös kukkaisia, hennon mineraalisia ja kevyen mausteisia häivähdyksiä.

Kuiva maku on raikkaan sitruksinen ja kypsän hedelmäinen. Kieleltä erottuu aprikooseja ja hieman persikoita sekä hunajamelonia, valkoherukoita ja limettiä. Siinä on kypsiä omenoita ja kirpeitä vihreitä omenoita sekä tuoksun tapaan kevyttä mineraalisuutta ja mausteisuutta. Viini on kevyehkö ja pirteä hapokkuus antaa sille ryhdikkään luonteen ja kantaa viipyilevää loppua kohden. Jälkimaku on viipyilevä ja mineraalinen, rapsakan sitruksinen, limettinen ja kirpeän viheromenainen, minkä lisäksi kielellä viipyilee persikan kiveä ja hienoista yrttisyyttä.

Kolmas kerta toden sanoo. Deep Roots Riesling Trocken oli kolmas maistamani Drei Winzerin viini ja ensimmäinen niistä joka tuntui jo kohtuullisen vakuuttavalta. Kokonaisuus on miellyttävä ja ryhdikäs, mutta kilpailu tässä hintaluokassa on kovaa, eikä viini ollut kovinkaan persoonallinen. Viini sopii hyvin erilaisille kala- ja äyriäisruoille sekä aperitiiviksi. Mikäli hakusessa on laadukas Riesling, suosittelen valitsemaan toisen saksalaisen, Schloss Schönborn Rheingau Riesling Trocken -viinin, josta jäi itselleni parempi vaikutelma.


Tällä kertaa kokeilin viiniä vuohenjuustosalaatin kanssa. Perinteisesti vuohenjuustoa yhdistetään Sauvignon Blanc -viinien kanssa, mutta monille kyseisen rypäleen aromit tuntuvat olevan liikaa. Riesling on toinen hyvä vaihtoehto vuohenjuuston kaveriksi etenkin, jos et pidä Sauvignon Blancista. Raikas viini toimi hyvin salaatin kaverina, vaikka salaatti sai viinin tuntumaan hieman kypsemmän hedelmäiseltä. Ryhdikäs viini toimii hyvin etenkin paahdettujen pähkinöiden ja vuohenjuuston kanssa. Yhdistelmä oli erinomainen.

Kouluarvosana: 8+ Laadukas ja tasapainoinen Riesling.
Hinta-laatusuhde: Kohtuullinen, tässä hintaluokassa kilpailu on kovaa.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Drei Winzer, Qualitätswein Rheinhessen
Alue: Saksa, Rheinhessen, Wonnegau
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,99e Alko 13.5.2016

Samalta tuottajalta:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti