perjantai 29. heinäkuuta 2016

Kaapin perälle unohtunut Oremus Mandolás Tokaji Dry

Oremus Mandolás Tokaji Dry 2011

Tämä unkarilainen Tokajin alueen kuiva valkoviini poistui Alkon valikoimista lähes vuosi sitten, jolloin ostin sitä alehintaan kaksi pulloa. Ensimmäisen pullon avasin viime syksynä ja toinen vähän kuin unohtui kaapin perälle, josta se nyt tuli kaivettua esiin. Aikaisempi viiniarvio löytyy tästä

Espanjalaisen Bodegas Vega Sicilian omistava Arvarezin perhe kiinnostui Unkarin ehkä tunnetuimmasta viinialueesta, Tokajista 1990-luvun alussa. Vuonna 1993 perhe perusti Tokaj-Oremuksen, ostettuaan Unkarin valtion yksityistämän viinitilan Tokajin alueelta. 

Oremus Mandolás on kuiva valkoviini, joka edustaa noin 40 prosenttia Tokaj-Oremuksen koko tuotannosta. Viini valmistetaan Furmint-lajikkeesta ja rypäleet kasvoivat Mandolás nimisellä tarhalla, jonka mukaan viini on myös nimetty. 7-12 päivää kestävä käyminen tapahtuu unkarilaisissa pienissä 136 litran tammitynnyreissä, joissa viiniä myös kypsytetään seitsemän kuukauden ajan sakan päällä. Miten viini on sitten muuttunut vuoden aikana?

Viini on lasissa vaaleankeltaista ja kirkasta, hieman öljyistäkin. Väri eikä ulkoasua ole juurikaan muuttunut edellisestä kerrasta. 

Vivahteikas tuoksu on mausteiden ja pippurien sävyttämä. Siitä erottuu paahteista tammea ja kuivattuja aprikooseja sekä muita hedelmiä, kuten sitruksia ja aavistus mineraalisuudesta. Taustalla vilahtaa myös häivähdyksiä omenasta, päärynästä, hunajamelonista ja ananaksesta. Tuoksun osalta hedelmäisyys on alkanut väistymään mausteisien ja tammisten vivahteiden tieltä. Muutos on melko suuri. 

Kuiva maku seurailee tuoksua mausteisena ja pippurisena sekä hedelmäisenä, sitruksisisena ja kuivatun aprikoosisena. Lisäksi kieleltä löytyy tammea ja mineraalisuutta. Hedelmäisyys on esillä tuoksua paremmin, mutta silti edellistä kertaa vähäisempänä, toistaen tuoksun hunajamelonia, omenaa, päärynää ja ananasta. Viini saa suutuntumaansa ryhtiä hedelmäisestä hapokkuudesta, joka myös raikastaa makua yhdessä tyylikkään mineraalisuuden kanssa. Viini jättää viipyilevän, aavistuksen öljyisen, pippurisen ja yrttisen sekä hennon paahteisen ja tammisen jälkivaikutelman. 

Viinin hedelmäinen puoli on menettänyt hieman otettaan tässä vuoden aikana, mutta muuten viini on edelleen oikein hyvä ja kohtuullisen tasapainoinenkin. Se on edelleen hyvin samankaltainen kuin aikaisemmin niin aromeiltaan kuin rakenteeltaan, hedelmäisyys on vain alkanut väistymään. Toisin sanoen viini olisi pitänyt juoda hieman aikaisemmin. Viinin arvosana laskee, sillä viini ei ole enää parhaassa vedossa.

Edellisellä kerralla viini sai seurakseen kanasalaattia, joka oli turhan kevyt pari viinille. Tällä kertaa ruokapuolta edusti ilmakuivattuun kinkkuun käärityt kanafileet kera paahdettujan paprikoiden ja kesäkurpitsojen ja kylmän mintulla, limellä ja valkosipulilla maustetun kastikkeen kanssa. Tällä kertaa ruokavalinta meni nappiin ja parivaljakko oli oikein hyvä ja tasapainoinen. Viinin mausteiset ja pippuriset sekä sitrusmaiset vivahteet voimistuvat hieman, mutta sopivat hyvin yhteen ruoan kanssa. Myös viinin hedelmäisyys on hyvin esillä. Ilman kastiketta viinin paahteiset vivahteet nousevat hieman hallitseviksi. Kastikkeen kanssa kuitenkin tasapainoinen ja miellyttävä yhdistelmä. 

Kouluarvosana: 8+ Kelpo viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - edulline ostos.

Jotain pientä infoa: 

Tuottaja ja luokitus: Tokaj-Oremus, PDO Tokaj
Alue: Unkari, Tokaji
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Furmint (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 11,99e Alko 15.8.2015 (alkuperäinen hinta: 16,98e)

Samalta tuottajalta:
Oremus Mandolás Rokaji Dry 2011

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti