lauantai 23. heinäkuuta 2016

Kepeän hedelmäinen viini Alsacesta: Pinot Blanc Klevner

Pinot Blanc Klevner Réserve 2015

Viikko lähti liikkeelle saksalaisen raikkaan hedelmäisen Weißburgunderin, eli Pinot Blancin arviolla. Nyt vuoroon pääsee toinen raikkaan hedelmäinen Pinot Blanc, joka tulee tällä kertaa Ranskan puolelta Alsacesta. Molemmat näistä kahdesta valkoviinistä maistuvat näin aurinkoisilla keleillä sellaisenaan taikka ruoan kanssa. 

Cave Vinicole de Hunawihr on osuuskuntaviinitalo, joka sijaitsee Alsacessa Hunawihrin kylässä, Colmarin kaupungista pohjoiseen. Vuonna 1954 perustettuun osuuskuntaan kuuluu nykyisin yli sata viininviljelijää. Viinitarhoja on noin 200 hehtaaria, joista 80 prosenttia sijaitsee Hunawihrin kylän alueella ja loput sen ympäristössä. Viinintuotannossa kunnioitetaan Alsacen maaperän monimuotoisuutta ja kaikki viineihin käytettävät rypäleet tulevat talon omilta tarhoilta.

Pinot Blanc on punaisen Pinot Noirin valkoinen sukulainen. Lajike on kotoisin Burgundin alueelta, jossa siitä valmistetaan lähinnä kuohuviinejä. Niukka happoisena lajikkeena se ei sovellu kuumille alueille. Pinot Blanc on yksi Alsacen viljellyimmistä lajikkeista ja sitä käytetään usein Crémant d'Alsace -kuohuviinien tuotannossa, mutta siitä valmistetaan myös valkoviinejä puhtaista lajikeviineistä sekoitteisiin. Se tunnetaan Alsacessa myös nimellä Klevner. Pohjois-Italiassa lajike kulkee nimellä Pinot Bianco, kun taas Saksassa, Itävallassa ja Sveitsissä se tunnetaan usein nimellä Weißburgunder. Pinot Blancia viljellään lisäksi myös useissa Itä-Euroopan maissa sekä Yhdysvaltojen viileämmillä alueilla.

Pinot Blanc muistuttaa hieman Chardonnayta. Viinit ovat usein samalla tavalla hedelmäisiä, mutta rakenteeltaan kevyempiä ja vähemmän hapokkaita, eivätkä kestä Chardonnayn tapaan pitkää kypsytystä. Pinot Blanc viinit ovat raikkaan hedelmäisiä ja usein myös kukkaisia. Lisäksi niistä voi löytyä häivähdyksiä yrteistä ja pähkinöistä. Alsacen alueella rypäleisiin kehittyy helposti myös maaperän aromeja, jopa mausteisia ja savuisia vivahteita. Pinot Blanc-viinit ovat hyviä valintoja seurusteluun, sillä ne ovat helposti lähestyttäviä ja sopivat moneen makuun. Ruokapöytään Pinot Blancin seuraan kannattaa valita kalaa tai vaaleaa lihaa.

Cave Vinicole de Hunawihr hoitaa sadonkorjuun suurelta osin käsin, mutta osittain myös koneellisesti. Rypäleistä puristettu mehu varastoidaan ennen käymistä terästankkeihin, joissa puhdas mehu erotetaan kiinteistä roskista, kuten siemenistä ja kuorten palasista. Käyminen tapahtuu myös terästankeissa, joissa viinejä myös kypsytetään. Hunawihr kypsyttää viininsä mieluummin tankeissa, kuin pulloissa ja joitain viinejä kypsytetään jopa kahden vuoden ajan ennen pullottamista.

Kaunis ja puhdas, melko voimakkaan sitruunankeltainen viini välkehtii kultaisin vivahtein.

Pirteän, jopa trooppisen hedelmäinen tuoksu tuo mieleen Chardonnayn. Hedelmäisyys tuntuu ananaksen, omenoiden, päärynän ja sitruksien aromein, minkä lisäksi tuoksusta erottuu mineraalisia ja mausteisia vivahteita sekä häivähdyksiä pähkinöistä.

Kuivahko maku tarjoaa tuoksun tapaan runsaasti raikasta ja eksoottista hedelmäisyyttä, joka luo hieman makeahkon vaikutelman. Kielellä on ananasta, mangoa, päärynää, aprikoosia ja keltaluumuja sekä sitrushedelmiä. Myös tuoksussa esiintynyt kukkaisuus, mineraalisuus ja mausteisuus on läsnä, minkä lisäksi viinissä on hieman valkopippuria. Pirteä hapokkuus ja mineraalisuus tuovat vastapainoa viinin makean hedelmäisille sävyille ja tuovat suutuntumaan hieman ryhdikkyyttä. Jälkivaikutelma on veden kielelle nostattava, päärynäinen ja mausteinen sekä valkopippurinen ja hennon hunajainen.

Pinot Blanc Klevner Réserve on tasapainoinen ja raikas kesäinen valkoviini. Viinin hedelmäisyys tuo etäisesti mieleen Chardonnayn, mutta muuten viini on täysin eri maailmasta. Vaikka viinissä on vain neljä grammaa jäännössokeria litraa kohden, tekee runsas hedelmäisyys siitä hieman makeahkon oloisen. Viini ei ole mitenkään erityisen mieleen jäävä, mutta hurmaa raikkaalla ja lempeällä hedelmäisyydellään. Klevneriä siemailee mielellään aurinkoisina päivinä sellaisenaan ja viini on todella helposti lähestyttävä, joten uskoisin sen maistuvan myös vähemmän valkoviineistä pitäville. Viinin saa Alkosta edulliseen hintaan, joten ei muuta kuin ostoksille.

Viini sai seurakseen chili-valkosipulivoissa paistettuja katkarapuja ja patonkia. Keskihapokas viini sopii hyvin chilin ja jopa valkosipulin kaveriksi. Viinin makeahkon sävytteinen hedelmäisyys pehmentää mukavasti chilin poltetta ja hapokkuuskin on sopivalla tasolla chilin seuraan. Ravuista löytyi myös tuoretta sitruunaa, mikä yhdistyi hyvin viinin sitrusmaisiin aromeihin. Yhdistelmä oli kaikessa yksinkertaisuudessaan mukava ja tasapainoinen, oikein herkullinen. Mikäli chiliä aikoo laittaa ruokaan reippaammin, ei viini todennäköisesti enää pärjää chilin poltteelle.

Kouluarvosana: 8+ Laadukas ja tasapainoinen viini.
Hinta-laatusuhde: Hyvä, viini on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Cave Vinicole de Hunawihr, AOC Alsace
Alue: Ranska, Alsace, Hunawihr
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Pinot Blanc (100%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 10,90e Alko 9.7.2016

Samalta tuottajalta:
Riesling Lieu-Dit Muehlforst 2014

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti