perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kesän kuplivat roseet: Jaume Serra Rosado Cava Brut

Jaume Serra Rosado Cava Brut NV

Aurinkoinen sää jatkuu ainakin osassa maata. Meilläpäin piti sataa, mutta ainakin toistaiseksi aurinko jaksaa vielä paistaa. Satoi tai paistoi, jatketaan kesäisillä roseeviineillä. Tällä kertaa vuorossa onki edullinen kuohuva rosee espanjasta. Viini löytyy Alkon kesän kausivalikoimasta ja pullo irtoaa alle yhdeksän euron hintaan.

Don Jaume Serra Güel perusti Jaume Serran kuohuviinitalon vuonna 1943 Vilanova i la Geltrún kaupunkiin Barcelonan lounaispuolelle. Talo sijaitsee kukkulalla, joka viettää loivasti kohti Välimerta. Sitä ympäröivät nykyisin 125 hehtaarin viinitarhat, joilla viljellään Cabernet Sauvignon, Merlot, Tempranillo ja Chardonnay -lajikkeita. Jaume Serran tilalla tuotetaan cavan lisäksi myös puna-, valko- ja roseeviinejä.

Espanjan suurin viinitalo J. Garcia Carrión osti Jaume Serran vuonna 2007. Carriónin perhe aloitti viinintuotannon jo vuonna 1890, eli talolla on yli sadan vuoden kokemus viininvalmistuksesta. Perheyrityksen päämääränä on omistaa viinitalo jokaisella Espanjan merkittävimmällä DO-alueella ja nykyisellään JGC tuottaa viiniä 11 eri viinialueella. Suomalaisille Garcia Carriónin tunnetuimpia viinibrändejä lienevät Jaume Serran tavoin Alkosta löytyvät edulliset Valdepeñasin alueen punaviinit Pata Negra ja Señorío de los Llanos. Olen aikaisemmin kirjoittanut arvion Pata Negra Gran Reserva -viinistä.

Jaume Serra Rosado Brut valmistetaan Pinot Noir ja Trepat rypäleistä perinteisellä menetelmällä, eli toinen käyminen tapahtuu pulloissa. Pullokypsytys tapahtuu talon viileiden maanalaisten kellareiden täydellisessä pimeydessä ja hiljaisuudessa ja vie vähintään 12 kuukauden ajan. Jaume Serran kellareissa on kypsymässä noin 10 miljoonaa pulloa cavaa.

Viini on roseeksi melko tummaa, intensiivisen kirkkaan punaista, hieman vadelman sävyistä. Melko runsaat ja pienehköt kuplat kestävät pitkään poreillen tasaisina virtoina kohti juoman pintaa.

Tuoksu on melko kevyt ja tuo mieleen tuoreet punaiset marjat. Siinä on metsämarjoja, kuten mansikoita ja vadelmia sekä puutarhan punaherukoita. Lisäksi tuoksusta erottuu punaista omenaa.

Maku on tuoksun tapaan punaisen marjainen, mutta kypsemmän sävytteinen. Se on punaherukkainen, kirsikkainen ja vadelmainen. Lisäksi löytyy punaisia hedelmiä, kuten omenaa sekä kevyttä yrttisyyttä ja mausteisuutta sekä hentoa paahteisuutta. Kuiva viini saa suutuntumaansa mukavasti ryhdikkyyden tuntua lempeästä hapokkuudesta. Lyhyehkö jälkimaku on hennon metsämansikkainen ja karpaloinen sekä yrttinen. Kielelle jää myös häivähdys luumusta.

Jaume Serra Rosado on punaisen marjainen ja hedelmäinen kuohuva. Se on melko yksinkertainen, jopa hieman levoton ja aavistuksen tunkkainenkin. Tästä huolimatta kohtuullisen freesi ja kesäinen kuohuva piknikille tai seurusteluun. Mikäli etsisin roseekuoharia ruoan kaveriksi, en todennäköisesti valitsisi tätä kuin korkeintaan mansikoille. Alle yhdeksän euron kuohuviinien joukosta on melko vaikea löytää helmiä, mutta Jaume Serra Rosado Brut on kelpo valinta mukaan pienen budjetin piknikille.

Kouluarvosana: 7,5 Mutkaton viini seurusteluun.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - viini on hintansa arvoinen.

Tuottaja ja luokitus: J. Garcia Carrión, Jaume Serra, DO Cava
Alue: Espanja, Katalonia
Tyyli: Kuohuviini, rosee cava
Rypäleet: Pinot Noir, Trepat
Pullo: 0,75 l
Hinta: 8,75e Alko (Kausituote) 21.6.2016

Samalta tuottajalta:
Pata Negra Gran Reserva 2006

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti