keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kyykkyviini: Castillo Montroy Reserva

Castillo Montroy Reserva 2012

Nyt vuorossa on kunnon kyykkyviini espanjasta. Viinin valmistaa vuonna 1945 perustettu Bodega La Viña, joka kuuluu Valencian alueen johtavien viinituottajien joukkoon. Kyseessä on noin 1500 viljelijän osuuskunta, joka viljelee yhteensä 2400 tarhahehtaaria ja tuottaa yli 11 miljoonaa kiloa rypäleitä vuodessa. 

Bodega La Viña kuuluu puolestaan parin muun viinitalon tapaan vuonna 1986 perustettuun Anecoop Bodegas yhtymään, jonka viinejä myydään yli 40 maassa. Anecoop Bodegas on taas osa espanjalaisten sitrusten viljelijöiden osuuskuntien vuonna 1975 perustamaa Anecoopia. Nykyisin Anecoop kuuluu Euroopan johtavien hedelmien ja vihannesten sekä maailman johtavien sitrushedelmien tuottajien joukkoon. Lisäksi se on merkittävä viinintuottaja Espanjassa. 

Hailakan punainen, violettiin taittuva väri on keskisyvä ja vaalenee lasin reunoja kohti vaaleampiin sävyihin. 

Heti avaamisen jälkeen tuoksu on kypsän hedelmäinen, mausteinen ja kevyen tamminen sekä pippurinen. Kypsät hedelmät, tammi ja sen tuoma mausteisuus ovat selkeästi esillä myös viinin avautuessa, minkä lisäksi siitä erottuu herukoita ja puolukoita. Se on yleisilmeeltään kohtuullisen pehmeä, mutta melko yksinkertainen.

Keskitäyteläinen maku on tuoksun tapaan kypsän hedelmäinen ja kevyehkö mausteisuus ja tammisuus ovat myös selkeästi läsnä. Hedelmäisyys tuntuu kielellä myös hilloisena, mutta erottuupa mausta myös kirpeämpää punaista marjaa, kuten puolukkaa, karpaloa ja herukoita. Tanniinit ovat avaamisen jälkeen karheita ja saavat suun kuivumaan ikeniä myöten. Viinin saadessa ilmaa, myös tanniinit ovat hieman pehmeämpiä ja tuovat yhdessä kohtuullisen hapokkuuden kanssa viinille riittävän selkärangan. Jälkivaikutelma on keskipitkä, kypsän hedelmäinen ja hieman tamminen. 

Castillo Montroy Reserva on juurikin sitä, mitä alahyllyn edullisimmilta punaviineiltä voi odottaa. Viinin tunnistaa tuoksusta espanjalaiseksi, mutta tuoksusta ei ole löydy juurikaan vivahteita saatika moniulotteisuutta. Myös maku on yksitoikkoinen ja täysin vailla persoonallisuutta. Jottei tämä arvio olisi täysin negatiivinen, on viini sentään kohtuullisen tasapainoinen. Pettymystä viini ei minulle aiheuttanut, sillä ostin sen punaviinikastikkeen raaka-aineeksi. Viiniä ei ole varsinaisesti pilattu hinnallakaan, mutta itse sijoittaisen muutaman lantin enemmän, sillä jo kympillä saa paljon parempaa. Itse en oikeastaan keksi tälle viinille kastikkeen lisäksi muuta käyttöä kuin jatkoilla muutaman promillen humalassa nautittavaksi. 

Kouluarvosana: 7- Todella yksinkertainen arkiviini.
Hinta-laatusuhde: Heikko - hinta ja laatu eivät kohtaa.

Jotain pientä infoa:

Tuottaja ja luokitus: Anecoop, Anecoop Bodegas, Bodega La Viña, DO Valencia
Alue: Espanja, Valencia
Tyyli: Punaviini
Rypäleet: Tempranillo (60%), Monastrell (Mourvèdre) (40%)
Pullo: 0,75 l
Hinta: 6,99e Alko 7.10.2016

2 kommenttia:

  1. Haa, ennen muinoin tämä oli yksi lempiviineistäni. Pitäisikin maistaa taas onko maku muuttunut ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti niiden ensimmäisten lempiviinien maku tuppaa muuttumaan, kun maistelee hieman laajemmin erilaisia viinejä :D

      Poista