keskiviikko 16. elokuuta 2017

Amerikkalaiset oluet: Founders All Day IPA

Founders All Day IPA

Rapakon takana Michiganin Grand Rapidsissa sijaitseva Founders Brewing Company on varmaan monille tuttu "pienpanimo", löytyyhän Foundersin tuotteita useampia jopa monopolimme valikoimasta. Nyt vuorossa on kuitenkin panimon maitokauppavahvuinen All Day IPA, joka tarttui mukaan paikallisen S-Marketin kylmäkaapista. 

Olut on väriltään aavistuksen oranssin sävyisen vaalean kullankeltaista ja sameaa. Se kaatuu lasiin vaahdoten melko vähäisesti ja päälle muodostuva valkea, hyvin niukka ja melko pienikuplainen vaahto laskeutuu nopeasti jääden pitsiksi juoman pinnalle ja lasin reunoille.

Runsas ja aromaattinen tuoksu tuo mieleen havumetsän, havut ja kuivakan puun, mutta siitä erottuu myös etenkin greippistä sitrusta sekä sitruunaa ja eksoottisempaa hedelmää, kuten mangoa ja persikkaa. Mallaspohja jää tuoksun osalta piiloon aromaattisen ja raikkaan humaloinnin taakse, mutta tästä huolimatta tuoksu tuntuu tasapainoiselta ja houkuttelevalta.

Ensimaku on varsin ärhäkkä - reilua humalan purentaa pihkaisella, sitrusmaisella trooppisen hedelmäisellä otteella. Kielellä on mm. persikkaa, aprikoosia, mangoa ja passion hedelmää sekä sitruunaa ja reilusti greippiä. Maku on alkuun hyvin katkeroinen ja reilun humalainen, mutta taustalla on myös aavistus makeahkoa, hieman karamellistakin maltaisuutta, joka voimistuu mukavasti keskimakua kohti liikuttaessa. Suutuntumaltaan olut on alkuun hieman särmikäs, muuttuen hiljalleen kuohkeammaksi ja vaahtoavaksi, suunnilleen keskitäyteläiseksi. Hiilihappoja on keskiasteisesti ja ne ovat hieman pisteleviä, mutta sopivat hyvin yleisilmeeseen. Kielellä jää pitkään viipyilevä, sitruunaisen ja hieman havuisenkin katkeroinen jälkivaikutelma. 

Kokonaisuutena Foundersin All Day IPA on tasapainoinen ja miellyttävä mieto IPA, josta ei löydy edes vetisyyttä. Siinä missä monet kotimaisten panimojen maitokauppavahvuiset IPAt, APAt ja Pale Alet ovat usein vetisen oloisia ja mallasrunkoon nähden aivan liian voimakkaasti humaloituja ja näin tasapainottomia, on All Day IPA todella onnistunut tuote voltteihinsa nähden. Maistamisen arvoinen Sessio IPA, suosittelen!

Kouluarvosana: 8,5 Loistava Session IPA.
Hinta-laatusuhde: Hyvä - olut on hintansa arvoinen.

Jotain pientä infoa:

Alue: Yhdysvallat, Michigan, Grand Rapids
Oluttyyppi: Ale, Session IPA
Maltaat: N/A
Humalat: N/A
Alkoholi: 4,7%
Pullo: 0,355 l
Hinta: 2,98e S-Market 24.6.2017

Samalta panimolta:
Founders Porter

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti