tiistai 22. elokuuta 2017

Viiniä sinisessä pullossa: Zimmermann-Graeff Riesling

Zimmermann-Graeff Riesling Classic 2016

Tämä viini tuli tilattua Alkon nettikaupasta paremmalle puoliskolleni, sillä hän pitää hieman makeammista juomista, kuten värikkäistä Aviva ja Mavan "kuohuviineistä". Niin, siis luulin tilanneeni hänelle pullon sinistä viiniä, mutta eihän se sitten sinistä ollutkaan. Mitä tästä opimme.. Ei kannata shoppailla kiireessä. 

Zimmermann-Graeff & Müller on Jacob Zimmermannin vuonna 1886 perustama perheyritys, jota pyörittää nykyisin jo viides sukupolvi. Moselin alueella Zellissä sijaitseva yritys on kasvanut vuosien saatossa yhdeksi Saksan suurimmista viinialan toimijoista. Se omistaa kolme viininvalmistamoa ja ostaa rypäleitä viljelijöiltä Moselin, Pfalzin ja Rheinhessenin alueilta. Lisäksi yrityksen valikoimista löytyy viinejä eri puolilta eurooppa ja uutta maailmaa. Nyt vuorossa oleva viini tulee Saksan toiseksi suurimmalta viinialueelta, eli Pfalzista. 

Viini on väriltään vaalean oljenkeltaista, kultaisiin sävyihin taittuvaa ja kirkasta. 

Aromaattinen ja pirteä tuoksu on hedelmäinen ja kukkainen. Se tarjoilee runsaasti persikkaisia aromeja, jotka saavat seurakseen päärynää, vihreää omenaa ja sitruksia, etenkin sitruunaa ja mandariinia. Erottuupa tuoksusta myös hieman mausteisia ja yrttisiä häivähdyksiä sekä hieman vahamaisuutta.

Puolikuiva maku on pirteän hedelmäinen, etenkin persikkainen ja aprikoosinen. Siinä on myös omenaa, päärynää ja sitruksia, kuten limeä, limen kuorta ja greippiä sekä tuoksun tapaan hieman mausteita ja yrttejä. Pirteä sitrusmainen hapokkuus tasapainottaa hedelmäisyyden tuomaa makeuden tuntua ja tuo hieman ryhtiäkin. Kypsän hedelmäinen, hieman sitruksinen ja omenainen sekä hennon yrttinen jälkimaku. 

Zimmermann-Graeff Riesling Classic on hedelmävetoinen ja helppo, yksinkertainen arkiviini. Se on melko persoonaton ja tylsä suuren volyymin viini, kuten monille tutut Black Towerit sun muut. Kympin hintaluokasta voi löytää ihan hyviäkin viinejä, mutta tämä ei sellainen ole. Vaihtoehtoja on runsaasti, joten suosittelen kokeilemaan jotain muuta. Tätä viiniä voi nauttia piknikillä pahvimukista tai paremman pullon jälkeen seurusteluviininä. 

Kouluarvosana: 6+ Helppo arkiviini vaikka piknikille.
Hinta-laatusuhde: Heikko - laatuunsa nähden viini on kallis.

Tuottaja ja luokitus: Zimmermann-Graeff & Müller Gmbh, Qualitätswein Pfalz
Alue: Saksa, Pfalz
Tyyli: Valkoviini
Rypäleet: Riesling 100%
Pullo: 0,75 l
Hinta: 9,49e Alko 4.7.2017

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti